Tästä taitaa tulla viimeinen blogipäivitys Japanin maalta. Neljästä tentistä nyt on kolme tehtynä ja voin sanoa ettei oo kyllä jääny mitenkään kovi hyvä fiilis niistä. Kaks on ollu ekonomian tenttejä eivätkä ees alkeita, joten ei puhettakaan että tällä tietämyksellä sellasia laskukaavoja selvittäis. Yks tentti sitten olikin sellasta triviatietoutta että tuntu melko hassulta lopputentiltä. Neljäs ja viiminen tentti on sitten maanantaina, ja luvassa ois esseitten kirjottamista. Se kuulostaa jo itelle tutummalta. Huominen meneekin kirjastossa sitten istuskellessa ja kerratessa kokeeseen.
| Keli on vaihellu kevään loskasta... |
| Talven aurinkoisiin pakkaspäiviin |
Lähtövalmistelut on alotettu jo jonkin aikaa sitten. Ensiksi ajattelin että oisin lähettäny postilla tavaroita Suomeen, mutta mietintöjen ja laskeskelujen jälkeen tulin siihen lopputulokseen että matkalaukun ostaminen tulee halvemmaksi, ja tavaraakin saa siihen sen 20kg. Nyt on sitten kaksi laukkua menossa ruumaan. Osteskelin täältä melko pinkan japanin oppikirjoja että voin jatkaa opiskeluja sitten yksin Suomessa, ja täytyy sanoa ettei ne kaikki kirjat yhdessä oo mitään kevyimpiä... :D Muutenkin meinannu olla ressiä nuitten tavaroitten kanssa. Osa keittiötavaroista pitää jättää tuleville vaihtareille, mutta mää niin tykkään mun astioista. Tuliaisiakaan ei kyllä mahu enää yhtään lisää laukkuun, vaan siltikin tekkiis mieli ostella vaikka ja mitä lisää.
Tällä viikolla on käyty karaokessa, sushilla ja vielä Sapporossa Yuki
Matsurissa, elikkä lumi festivaaleilla suoraan suomennettuna. Sapporon
Odori-puistossa oli muutama todella iso lumiveistos ja useita pienempiä,
jääveistoksiakin oli mukana. Puistoon oli myös rakennettu iso
temppumäki josta porukka laski suksilla ja laudalla ja teki temppuja.
Siellä oli myös pidetty kansainvälinen lumiveistoskilpailu ja Suomi oli
sijoittunut toiseksi Näkki-aiheisella veistoksella. Harmi että se oli
enää vain kasa lunta. Viikolla on ollut tosi vaihtelevat säät, välillä
kovat pakkaset ja lumisateita ja sitten taas melkein viis astetta
lämmintä ja vesisadetta. Useat lumiveistokset oli kärsineet ja osa
tosiaan romahtaneetkin.
| Temppumäki |
| Jääveistos ja Sapporon TV-torni taustalla |
| Yksi isoimmista lumiveistoksista, Star Wars. ;) |
| Lavalla oli laulajia esiintymässä lyhyissä hameissaan |
Oli melko kylmää hommaa tuo Matsurin kiertely. Pakkasta oli seittemän astetta, ja mulla oli varpaat jäässä vaikka melko tilavissa saappaissa oli villasukatkin jalassa. Porukkaa oli paljon liikkeellä huolimatta siitä että oli arki-ilta.
Ens viikon keskiviikkona lähetään Heidin kanssa Hiroshimaan kaheksi yöksi, ja sitten viikonlopun viimiset yöt oon Tokiossa lentokentän lähellä. On sitten helppo hypätä sunnuntaina lentokoneeseen kohti Suomea. Tuntuu hassulta että vaihto on näin lopussa. Mukava kyllä päästä kotiin kun ei tartte palella sisällä, eikä jäätyä suihkussa käydessä. :P
Seuraavalla kerralla päivitys sitten Suomessa, vaihdon viimisistä tunnelmista ja kotiinpaluun ilosta. :)