perjantai 21. marraskuuta 2014

Aurinkoa ja lunta

Enää ei väsytä niin paljoa! :) Tokiossa oli lämmintä ja aurinkoista, ja kun tulin takasin Otaruun niin jäiset ja lumiset tiet olivat tervehtimässä. Olin viime viikolla kolme päivää töissä Tokyo Home & Building Show- messuilla. Viikonloppuna näin sitten ystäviä ja toista hostperhettä. Kaiken kaikkiaan oli todella mukava reissu, eikä enää ressaa niin paljoa mikään muukaan. Tuntuu että tuli ihan hyvään väliin, oli mukava saada vähän taukoa yliopistolta. 

Tällaiset näkymät parvekkeelta nykyään
Tuntuu ettei nyt osaa oikein edes kertoa mitään. Elämä yliopistolla sujuu entiseen malliin. Kaksi kuukautta on tullut oltua täällä, eikä oikein tiedä mihin aika on mennyt. Parin viikon päästä on edessä se kauan odotettu japanin kielen tasokoe. Opiskelut on sen suhteen jo ihan hyvällä mallilla. Tässä pitäisi saada kirjoitettua myös yhtä raporttia, jonka deadline on pian japanin kielen tasokokeen jälkeen. Olisi mukava jos voisi keskittyä sitten siihen rauhassa sen jälkeen kun japanin koe on saatu pois alta, mutta ei voi mitään. Tuleepahan opeteltua taas ajankäyttöä. :P

Huoneessa oli 6 astetta kun palasin takaisin Tokiosta
Maanantaina on taas joku kansallinen vapaapäivä, elikkä on pitkä viikonloppu tiedossa. Pitää nyt jatkaa opiskeluiden ja raporttien parissa. Loppupäivitys olkoon kuvia. 

Tokyo Big Sight:n rakennusta ja puutarhaa
Tokyo Big Sight, konferenssikeskus.

Luulen että jollakulla on jääny työt kesken. ;)
Hotellin ikkunasta 11 kerroksesta.
Töiden jälkeen metroasemalla oli muitakin
Hotellin lähellä oli kauniisti valaistuja puita :)

Tokyo Big Sightin itähallit.
Melko tyhjä aamujuna, Roppingista hotellille.
Yliopiston kampusta
Sen verran voisin vielä tuosta kylmäästä huoneesta lisätä, että mulla ostin mandariineja alkuviikosta kun kävin kaupassa. Ne nyt maistuu melko paleltuineilta. :P Kaasulämmitintä kun pitää päällä puol tuntia, niin lämpötila nousee noin kymmenellä asteella, eli jää siltikin alle 20. Jähtyy kans melko nopeasti, että lähes yhtä tyhjän kanssa pitää sitä päällä. Kohta ei tartte jääkaappia pitää päällä ollenkaan kun voi jättää tavarat huoneeseen tai laittaa parvekkeelle. :P En aatellu että mulla tulliis saunaa ikävä, mutta ois aika ihana käydä suihkussa lämpimässä huoneessa. Täällä on niin kylmä ettei tee mieli lähteä pois lämpimän suihkun alta. 

Mata ne!

3 kommenttia:

  1. Kerroppas tarkemmin mitä teit siellä messuilla.. ;)
    On siellä kyllä mahtavaa arkkitehtuuria, niin erilaista kun täällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Messut oli ihan normi messumeininkiä. :D Juteltiin vieraitten ja asiakkaitten kanssa, sen verran mitä osasi niin japaniksi ja loput englanniksi. Välillä juteltiin niitä näitä, mutta paljon tuotteisiin, yritykseen ja Suomeen liittyen. Mulla oli japanilainen tulkki kaverina, joka puhu sujuvaa suomea. Se sitten hoiti bisnesmiesten kanssa puhumisen kun itellä ei japani ihan vielä niin hyvin taivu. Ihan vielä. ;)

      Poista
  2. Kivaa siis ollu. :)

    VastaaPoista