Näytetään tekstit, joissa on tunniste Tokio. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Tokio. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 4. tammikuuta 2015

Lampaan vuosi 2015

Hyvää uutta vuotta 2015 kaikille! :)

Viime vuoteen palaten - joulukakku
Olen ollu nyt vajaan viikon verran Kanagawan suunnalla. On yövytty lukioaikaisen hostperheen luona ja nähtyä kavereita. Hirveän paljon kerrottavaa ei kyllä oo. Uusi vuosi on Japanissa perheaikaa, toisin kuin joulu. Hostäiti sano että vaikka muuten ei näkkiis perhettä ja lähisukulaisia, niin viimestään uutena vuotena näkee. Uudenvuodenaattona yleensä syödään soba-nuudeleita, mutta ite olin päivällä kaverin kanssa syömässä niin jäi illalla nuudelit syömättä.

Yokohama - Minatomirai
Seuraavana päivänä sitten käytiin luonaalla hostisän äidin luona, ja illallisella hostäidin vanhempien luona. Molempien lapsuuskodit on alle 10 min kävelymatkan päässä hostvanhmepien talosta. Uutena vuotena on paljon erilaisia ruokalaleja mitä syödään ja jokasella on oma merkityksensä. Lupaavat muun muassa hyvää vuotta ja terveyttä. Japanilaiset kans tykkää olla vuoden vaihtuessa temppeleissä. Televisiossa näytettiin vuoen vaihtuessa kuvaa muutamilta suurilta temppeleiltä jotka oli ääriään myöten täynnä ihmisiä jotka ootti että pääsevät rukoilemaan.

Uuden vuoden ruokapöytää
Viikko vielä lomaa jälellä ja se menee Tokiossa päin. Kavereiden luona yötä ja sitten muutamaa päivää ennen kuin yliopistolla luennot jatkuu takaisin Otaruun. Hokkaidolla on taas satanu melko paljon lunta lisää.
Asakusa
Nyt voi sanoa että ensi kuussa on takaisin kotona. Onhan se mukavaa. :) Ollu viime aikoina melkonen koti-ikävä. Vielä kun jaksaa jonkun viikon koulussa ja tsempata kokeitten kanssa niin sitten voi hyvillä mielin lähteä takaisin kotiin. 



perjantai 21. marraskuuta 2014

Aurinkoa ja lunta

Enää ei väsytä niin paljoa! :) Tokiossa oli lämmintä ja aurinkoista, ja kun tulin takasin Otaruun niin jäiset ja lumiset tiet olivat tervehtimässä. Olin viime viikolla kolme päivää töissä Tokyo Home & Building Show- messuilla. Viikonloppuna näin sitten ystäviä ja toista hostperhettä. Kaiken kaikkiaan oli todella mukava reissu, eikä enää ressaa niin paljoa mikään muukaan. Tuntuu että tuli ihan hyvään väliin, oli mukava saada vähän taukoa yliopistolta. 

Tällaiset näkymät parvekkeelta nykyään
Tuntuu ettei nyt osaa oikein edes kertoa mitään. Elämä yliopistolla sujuu entiseen malliin. Kaksi kuukautta on tullut oltua täällä, eikä oikein tiedä mihin aika on mennyt. Parin viikon päästä on edessä se kauan odotettu japanin kielen tasokoe. Opiskelut on sen suhteen jo ihan hyvällä mallilla. Tässä pitäisi saada kirjoitettua myös yhtä raporttia, jonka deadline on pian japanin kielen tasokokeen jälkeen. Olisi mukava jos voisi keskittyä sitten siihen rauhassa sen jälkeen kun japanin koe on saatu pois alta, mutta ei voi mitään. Tuleepahan opeteltua taas ajankäyttöä. :P

Huoneessa oli 6 astetta kun palasin takaisin Tokiosta
Maanantaina on taas joku kansallinen vapaapäivä, elikkä on pitkä viikonloppu tiedossa. Pitää nyt jatkaa opiskeluiden ja raporttien parissa. Loppupäivitys olkoon kuvia. 

Tokyo Big Sight:n rakennusta ja puutarhaa
Tokyo Big Sight, konferenssikeskus.

Luulen että jollakulla on jääny työt kesken. ;)
Hotellin ikkunasta 11 kerroksesta.
Töiden jälkeen metroasemalla oli muitakin
Hotellin lähellä oli kauniisti valaistuja puita :)

Tokyo Big Sightin itähallit.
Melko tyhjä aamujuna, Roppingista hotellille.
Yliopiston kampusta
Sen verran voisin vielä tuosta kylmäästä huoneesta lisätä, että mulla ostin mandariineja alkuviikosta kun kävin kaupassa. Ne nyt maistuu melko paleltuineilta. :P Kaasulämmitintä kun pitää päällä puol tuntia, niin lämpötila nousee noin kymmenellä asteella, eli jää siltikin alle 20. Jähtyy kans melko nopeasti, että lähes yhtä tyhjän kanssa pitää sitä päällä. Kohta ei tartte jääkaappia pitää päällä ollenkaan kun voi jättää tavarat huoneeseen tai laittaa parvekkeelle. :P En aatellu että mulla tulliis saunaa ikävä, mutta ois aika ihana käydä suihkussa lämpimässä huoneessa. Täällä on niin kylmä ettei tee mieli lähteä pois lämpimän suihkun alta. 

Mata ne!

sunnuntai 21. syyskuuta 2014

Shinjuku ja Yokohama

Helsinki-Vantaan lentokentällä oli paljon väkeä, paljon enemmän kuin puoli vuotta sitten kun viimeksi siellä tuli oltua. Pääsin sekä Oulussa että Helsingissä turvatarkastuksessa käsin kopeloitavaksi, oon vissiin melko epäilyttävä tyyppi. ;) Lento Japaniin lähti 17:25 Suomen aikaa, ja perillä oltiin 9:00 paikallista aikaa. Lennolla vieressäni istui herttainen japanilainen mummo, jonka kanssa tulikin juteltua niitä näitä lennon aikana. Toisin kuin japanilaiset, ite en osaa nukkua missä vaan millon vaan, ja lennollakin unet jäi alle kahteen tuntiin. Nekin pari tuntia meni horroksessa, eikä kunnolla nukkuessa. Matkatavarat pääsi ehjänä perille asti, eikä tällä kertaa tarvinut jonottaa kovin kauaa maahantulotarkastuksessa. En jäänyt lentokentälle turhia pyörimään, vaan hyppäsin ensimmäiseen bussiin joka vei Shinjukuun.

Naritan lentokentällä maahantulotarkastuksen jälkeen
Shinjukussa saikin sitten ihmetellä vähän aikaa, että mihin suuntaan sitä seuraavaksi lähtisi. Alunperin ajattelin kävellä hotellille, mutta yhteensä 30kg painavien laukkujen kanssa tulin siihen tulokseen, että on parempi ottaa taksi. Kartoista kävi sen lisäksi ilmi, että hotelli ei ollutkaan ihan niin lähellä asemaa kuin luulin. Meni kuitenkin oma aikansa että löysin taksitolpan. Taksi maksoi vain 730 jeniä eli äkkiä laskettuna noin 5 euroa. Jätin laukut hotellille säilöön, kävin ostamassa konbinista välipalaa ja odottelin ystävää saapuvaksi.

Pieniä kitkatteja ja tonnikala-majoneesi- riisipallo


Oikeasti hotellihuoneeseen ois päässy kirjautumaan vasta klo 15:00, mutta me saatiin Moen kanssa vissiin vähän erityiskohtelua ja saatin kirjautua sisään jo 13:30. Vajaa pari tuntia makoiltiin sängyllä ja juteltiin, jonka jälkeen lähettiin pyörimään pitkin Shinjukua. Käytiin kirjakaupassa, vaatekaupoissa ja tottakai myös syömässä. Illasta palattiin joskus seitsemän aikaan taksilla hotellille ja otettiin loppuilta rennosti.

Moen kanssa Shinjukussa :)
Katukuvaa

Ravintola

Ensimmäinen ateria Japanissa, tonkatsu!
Yllättävän hyvin jaksoi koko päivän, vaikka lentokoneessa unet jäikin niin vähiin. Jalat kyllä väsyy nopeasti laukkuja raahatessa, ja täällä tulee muutenkin käveltyä melko paljon. Ensimmäinen yö tuli nukuttua hyvin! Heräsin ainoastaan muutaman kerran, ja nukahdin aika pian uudestaan. Ekan kerran herätessä meni kyllä vähän aikaa että tajusi missä sitä oikein on ja kenen vieressä nukkuu... :D Aamulla herättiin vähän ennen yheksää, ja kymmeneltä kirjauduttiin huoneesta ulos. Jätettiin kuitenkin matkalaukut vielä hotellille, ja mentiin syömään aamupalaa Shinjukun juna-aseman lähelle.

Riisä ja makeaa maissi- ja perunakeittoa
Päivällä lähdinkin kohti Yokohamaa kolmannen hostperheen luokse. Matka meni hyvin eikä junaa vaihtaessakaan tarvinut eksyillä. Kannattaa pitää pää kylmänä ja olla rauhallinen niin löytää kyllä perille. Varsinkin silloin kun raahaa matkalaukkuja mukaanaan, ei tee mieli poukkoilla minne sattuu. :D Oli mukavaa päästä taas tuttuun taloon, jossa tuli muinoin asuttua kolmen kuukauden ajan. Perheen kaksi poikaa ovat kyllä kasvaneet paljon nuista ajoista, mutta yhä tullaan hyvin toimeen. Nuorempi poika (9v) tuli jopa vastaan, vaikka olikin puhe että selviydyn yksinäni kävelymatkan talolle asti.
Matkalla hostperheen luokse
Huomenna perheen lapset ja äiti heräävät aikaisin, mutta minä saan kuulemma jäädä nukkumaan. Heräiltyäni lähden neljännen hostperheen luokse, ja heidän luonaan vietän seuraavat kaksi yötä. Keskiviikkona onkin jo aika palata lentokentälle ja lähteä Sapporoon. Nyt on jo melko myöhä ja koko muu perhe nukkuu, joten taidan minäkin mennä untenmaille. Aikaero rasittaa vielä.

Oyasuminasai!